etusivu lauma kasvatus toiminta muuta yhteys

WeexThex tervehtii teitä lämpöisesti!

Kennelimme, korjaan virtuaalikennelimme kasvattaa, niin käyttöön kuin näyttöönkin schäfereitä. Rotu on uskomattoman hyvä harrastuskoira, ja harrastammekin koirillamme useampaakin lajia. WeexThex on aika tuore kennel, jossa ei ole hoitajatoimintaa. Weezalla ei vain ole intoa lueskella tarinoita, tai muutakaan sellaista.

Mistä kennel sai alkunsa? Kennelimme on toiminut vuodesta 2008, mutta erilaisilla nimillä ja kasvatus roduilla. Kennelimme nimi WeexThex ei sen kummemmin mitään tarkoita, se vain on minusta aivan ihana nimi. Kennelin saksanpaimenkoira kasvatus alkoi siitä, kun minulla on ollut jo kauan, noin 7vuotiaasta asti palava into tätä rotua kohtaan. Kuitenkaan se ei vaikuttanut aijempiin rotu valintoihin, vaan jostain syystä ihastuin silloin whippetteihin, ei kuitenkaan tärpännyt se rotu, joten olen nyt vasta sitten siirtynyt sakemmanneihin uudestaan.

Koirillamme kisaamme mm. näyttelyissä, pk:ssa, agilityssä, tokossa yms. Myös kennelimme toiminta itsessään on laajaa, vaikkei pentueita olekkaan tullut. Me järjestämme paljon kisoja, vain teidän muitten ihanien virtuaalikoirien harrastajien takia. Haluamme taata, että moni koira virtuaalimaailmassa pääsee usean lajin valioksi, tai saavuttaa edes joitain palkintoja. Tiedän tunteen, kun ei ole missään kisoja, kun kaikki ajattelee että nääf, kisojen järkkäys on raskasta kyllä niitä joku muu järkkää. Noh eipä sitten järkännyt, joten oli itse sitten pakko, ja siihen jäinkin koukkuun.

Pentueita syntyy harvoin. Ehkä sen takia että vaadin koiriltani valion arvoja, ja niitä ei päivässä parissa suoriteta. Olen juuri aloittanut näitten nykyisten kanssa kisaamisen, ja niillä ei vielä niitä tuloksia ole kauheasti. Valitsen vanhemmat hyvin tarkkaan, myös luonteet mietin, vaikka olenkin ne itse kirjoittanut, ei kaikkien koirien luonne ole aina hyvä.

Kiitokset Sigitiukselle ulkoasusta, ja suuresta avusta tämän minun kennelini kanssa, hän on aivan mahtava, ja tutustumisen arvoinen ihminen! Sigitius on piettänyt ennen Shaghas kenneliä, ja on aivan mahtava ihminen! Kiitos myös Sigitiuksen ystävälle, joka koodasi ulkoasun. Minä siis olen vain tekstittänyt tämän aivan upean ulkoasun! Kiitokset, nostan teille hattua;)

T: Weeza & Sakut   |WeexThex|

Päivitykset

15.02.2011  Pieniä tyylillisiä muutoksia ympäri sivustoa.
ulkoasu & ulkoasun kuvat © Sigitius           texture © ~Essence of a Dream~           koodaus © Anni Turkia           tekstit © Weeza